Kirjoittajana olen tarkka, niin sisällön, kuin tekstin ulkoasunkin kannalta. Kirjoitusvirheet, pilkut väärissä paikoissa tai isojen kirjainten puuttuminen aiheuttavat minulle harmaita hiuksia. Olen se ärsyttävä äidinkieliperfektionisti, joka laittaa sanat toisten suuhun ja tarkistaa ryhmätyöt tekstin osalta - hauska tutustua! Olen kirjoittanut alakoulussa oman kirjan ja suorittanut lukudiplomit, lukenut kirjoja aina runoista romaaneihin, suorittanut lukiossa luovan kirjoittamisen kurssin, sekä viime aikoina uppoutunut syvemmin blogimaailmaan. Ajatus blogin perustamisesta onkin pyörinyt mielessäni jo tovin, mutta onneksi tämä opintojakso tarjoaa mahdollisuuden tutustua tähän vuorovaikutteiseen tekstin tuottamisen ja julkaisemisen muotoon - mahtavaa!
Haluan oppia kirjoittamaan erilaisia tekstejä, niin vaikuttavia kuin vapaamuotoisiakin. Tulevaisuudessa tahdon hallita kirjoittamisen ammattitaitoisesti, jotta voin toimia tehokkaana viestijänä. Kirjoittaminen on minulle tapa ilmaista itseäni, sekä keino vaikuttaa ja oppia myös itse.
Minä kirjoitan, jotta opin ja luen, jotta osaisin kirjoittaa yhä paremmin!
Minä kirjoitan, jotta opin ja luen, jotta osaisin kirjoittaa yhä paremmin!
Johan on jämerää että kirjoitetaan kirja ennen bloggaamista tai vastaavaa nykyaikana... :D
VastaaPoistaIntoa näyttäisi riittävän sekä kunnianhimoa, mikä on hyvä. Alkuunpääsemiseen auttanee se että suo itselleen epäonistumisen mahdollisuuden. Parhaatkaan ei aina onnistu itse asiassa epäonnistuvat valtaosaksi. Sillä että alkaa varoa liikaa ja toimii kaavan mukaan voinee jäädä se paras tuottamatta.
Upeaa, että olet jo kirjoittanut kirjankin! Ja hienoa, että pilkutkin ovat paikallaan :) Kirjoittaminen näyttää olevan sinulle helppoa.
VastaaPoistaTällä opintojaksolla keskitymme luovan kirjoittamisen lisäksi hyvin pitkälti journalistiseen kirjoittamiseen, toki asiatekstejäkin sivutaan kyllä.
Tervetuloa mukaan!
Tekstisi lukeminen on helppoa. Osaat käyttää sanoa ja luoda niistä mielekkäitä ja helppoja kokonaisuuksia. Itse asiassa tämä koko blogisi ulkoasu liikkuu samoilla linjoilla.
VastaaPoistaTekstiäsi lukeminen oli helppoa ja mukavaa . Tässä tekstissä myös sai tietää sinustä enemmän, mitä en olisi uskonut sinusta. Se asia jota en olisi uskonut oli, että olet äidinkieliperfektionisti, joka laittaa sanat toisten suuhun. Joten kiitos varoituksesta.
VastaaPoista